Kesä on tullut, se on ihan ilmeistä. Viikonloppu oli todella lämmin. Mittari ei tainnut yölläkään laskea paljon alle kahdenkymmenen asteen. Sen huomasi kyllä, kun yöllä heräsi yltä päältä hikisenä siitäkin huolimatta, että ikkuna oli auki. Osansa asiaan tietysti tekee se, että nukkua mussutamme kylkikyljessä saman peiton alla. Olen ääneenkin jo sanonut, että pitäisi jättää täkki kokonaan pois ja nukkua pelkällä pussilakanalla. Silti viikonloppuna lakanoita vaihtaessani sujautin tavoilleni uskollisena täkin pussiin ja edelleen siis hikoillaan.

Eilen oli todella lämmintä. Aamulla oli jo lähes kaksikymmentä astetta ja aurinko paistoi heti aamusta. Kävin työasioissa pyörähtämässä pihalla puolen päivän aikaan ja voi mahdoton, miten lämmintä ja aurinkoista oli. Ei olisi ollut yhtään kamalaa jäädä nurmikolle istumaan ja nauttimaan kesästä, mutta valitettavasti ensin on tehtävä työt ja sitten vasta tulee huvi. Aurinko sai väistyä iltapäivällä sade- ja ukkospilvien tieltä. Yhtäkkiä maailma pimeni ja vettä tuli niin paljon kuin taivaasta pystyi. Ja mitä salamointia. Koko taivas oli yhtä valoa aina kun välähti. Sadetta kesti jokusen tunnin ja töistä päästessäni paistoi jälleen aurinko. Illalla ilma taas lämpeni ja satoi lisää vettä. Uskoisin, että eilisen päivän aikana satoi useamman päivän keskimääräinen vesimäärä. Aamulla töihin ajellessamme totesimme, että sade oli tehnyt hyvää pelloille. Eilen vielä mustat pellot olivat nyt jo hennosti vihreän oraan peitossa. Nyt kun saadaan riittävästi aurinkoa, maajussit kiittävät!

Koska siis asumme olosuhteiden pakosta vielä kerrostalossa, olemme rakentaneet pienelle parvekkeellemme suhteellisen kattavat ”kasvimaan”. Kauniisiin parvekelaatikoihin on istutettu yrttejä; sitruunamelissaa, tilliä, persiljaa, oreganoa, lipstikkaa ja basilikaa. Lisäksi on amppelimansikka ja –tomaatti sekä tietysti ne pakolliset parvekekukkaset, lobeliaa ja jotain muuta, nimeä en nyt tähän hätään muista. Lisäksi hankittuna on paprika ja chili. Paprikassa oli jo ostettaessa muutamia pieniä paprikoita, jotka ovat ihan selvästi kasvaneet saadessaan aurinkoa ja vettä riittävästi. Chilistä satoa ei vielä ole saatavilla, mutta kukkia ja pieniä chilin alkuja on, joten toiveissa on, että tästäkin jotain syötävää saadaan. Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan meillä on jo piha ja siellä oikea kasvimaa, johon voimme kylvää niin perunaa, sipulia kuin näitä yrttejäkin. Olemme käyneet useita kertoja puutarhamyymälöissä hankkimassa edellä mainitsemiani kasveja ja katselemassa sitä kaikkea, mitä tulevaan pihaamme laitetaan. Viimeisin löytö oli ihan huippu hieno kasvihuone. Se oli tehty normaalista poiketen puurunkoisena ja saman katon alla oli pieni vaja. Vaikea selittää, mutta hieno se joka tapauksessa oli ja sellaisen olen lisännyt toivelistalleni. Onneksi hän on yhtä innostunut, jos ei innostuneempi, kuin minä puutarhanhoidosta ja uskoisinkin, että tässä tapauksessa toiveeni on kuultu ja se toteutetaan aikanaan.

Ihanaa, että kesä tulee ja sen mukana loma. Hän jää lomalle jo piakkoin, itse joudun vielä muutaman viikon puurtamaan, mutta maistuupa loma sitten sitäkin paremmalta.

Että mä rakastan omaani, ihanaa miestä!

parvekekukat-normal.jpg