Huh, siitä, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut on kulunut jo pitkä tovi. Ei niin, ettenkö olisi käynyt täällä viikottain lueskelemassa toisten blogeja, mutta jotenkin aikaa kirjoittamiselle, asiaan paneutumiselle ei olevinansa ole löytynyt. Nyt on kuitenkin oivallinen hetki kirjoitella.

Olen tällä hetkellä ihan yksin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Vein hänet aamulla aikaisin linja-autolle, hän on poissa kaksi pitkää viikkoa, työreissussa, vierailla mailla. Lapset ovat taasen isänsä kanssa myös ulkomailla, Kuubassa viettämässä talvilomaa. Olen siis totaalisen yksin! Toki vanhempani ja sisarukset ovat maisemissa, mutta jotenkin en nyt tässä laske heitä kuuluvaksi siihen ihan lähipiiriini, jonka läsnäolo tai -olemattomuus vaikuttaa elämääni ihan päivittäin. Vanhempieni luona olen vieraillut aamutuimaan, joten jonkinlaista sosiaalista elämää on tähänkin päivääni jo kuulunut. Jotenkin vain nuo vierailut eläkkeellä olevien ihmisten luona ovat kovin kuluttavia, koska heidän tiedonhalunsa on rajaton. Tämäkään vierailu ei tehnyt poikkeusta sillä rintamalla. Äitiäni on varmaankin askarruttanut hänen entinen elämänsä, mutta asiasta ei ole voinut aikaisemmin kysyä hänen läsnäollessaan, jonten kuten saatoin arvata, nyt kysymyksiä sateli ihan täysilaidallinen.

Opiskelurintamalla olen päässyt jo hyvään vauhtiin. Pitää antaa täydet pisteet opinahjolleni hyvästä opintosuunnitelmasta. Aihekokonaisuudet on hyvin järjestetty ja tähän mennessä kaikki suoritukset, joita kurssien suorittaminen vaatii, nivoutuvat tavalla tai toisella tulevaan päättötyöhön. Toisinsanoen aineistoa kertyy vähän kuin itsestään tässä opiskelun lomassa. Jottei tilanne kuitenkaan vaikuttaisi liian ruusuiselta tai helpolta, voin kertoa, että odottamassa on kolme suhteellisen laajaa tehtäväkokonaisuutta, jotka olen ajatellut tekeväni näiden kahden yksinäisen viikkon aikana. Tiedä, että edessä on siis verta, hikeä ja kyyneleitä....tai ainakin sitä hikeä ja varmasti jokunen voimasana ja huokaus, ennen kuin kaikki suunniteltu on tehty ja purkitettu.

Pieni sisarentyttärenpoika kastettiin viime viikonloppuna. Arvailuja tulevasta nimestä oli niin itselläni kuin tyttärillänikin. Ja kuten arvata saattaa, metsään meni meidän veikkauksemme. Pieni poika sai nimekseen Elmeri. Nimi tuntuu suussa juuri sopivalta tuolle pienelle pullea poskiskiselle pojalle. Haltijoissaan tästä pienestä ihmisestä ovat ihan kaikki. Niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin me muutkin sukulaiset tätejä ja kummeja myöden. Jotenkin se, että elämä menee eteenpäin ja uusia sukupolvia syntyy antaa kaikelle tarkoituksen. Se, että välillä elämä ei kohtele kaikkein suopeimmalla tavalla, pyyhkiytyy pois tai ainakin haalistuu, kun näkee uuden syntymän ja kasvun.

Jonkinlainen järkytyksenaihe menneinä viikkoina on ollut vanhemman tyttäreni valtaisat mustelmat, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä jalkoihin. Hän näytti niitä minulle joitakin viikkoja sitten ja passitin hänet oitis varaamaan ajan lääkäriin. Toki minäkin, vaikken terveydenhuoltohenkilökuntaa olekaan, tiedän, mitä isot, tyhjästä ilmestyneet mustelmat voivat tarkoittaa. Lääkäri oli onneksi hyvin rehellinen ja kertoi tuon asian myös tyttärelleni. Jälleen kerran otettiin valtaisa määrä verikokeita, mukaanlukien leukemiakokeet ja sitten odotettiin varmaan yhdet elämäni pisimmistä päivistä. Onneksi kaikki veriarvot olivat kunnossa, missään ei ollut mitään poikkeavaa. Yksi selitys mustelmille saattaa olla tyttärelleni ilmaantunut paha ihottuma. Mustelmat ja ihottuma sijaitsevat lähestulkoon samoilla kohdilla ja lääkärin yksi epäily oli, että elimistö on jollain lailla mennyt sekaisin tästä pahasta allergisesta reaktiosta. Tilannetta pitää kuitenkin edelleen seurata ja mikäli uusia mustelmia ilmaantuu, on edessä lisätutkimukset, sillä totta on, etteivät ne ihan itsestään ilmaannu. Taustalla on aina kuitenkin jokin tekijä.

Mitä sitten tähän meidän elämään muuten kuuluu? No, uskoakseni olemme ajatelleet viettää kahden suhteellisen pitkän aja, koska tilauksessa on uusi yhdessä ostettu auto ja asuntoesittelyissäkin olemme käyneet. Auton suhteen asia on jo päätetty ja lyöty lukkoon. Uuden kulkupelin pitäisi olla maassa näinä päivinä ja hakuvalmiina heti, kun hän kotiutuu maailmalta. Tilanne tulee olemaan mielenkiintoinen ja haastava, sillä tällä hetkellä meillä on molemmilla omat autot, mutta vaihotoperaation jälkeen kulkupelejä on enää yksi. Työpaikkamme sijaitsevat samalla suunnalla ja tähänkin asti olemme pyrkineet sovittamaan työmatkamme niin, että voimme kulkea yhdellä autolla. Mikäli tulee tilanne, etteivät aikataulut sovi yhteen, kulkee linja-auto ja juna ihan työpaikkojemme vierestä, joten uskon, ettei ongelmia kulkemisen suhteen tule. Tällä jäjestelyllä säästämme myös vakuutus ja muissa ylläpitokustannuksissa. Asunnon suhteen olemme maltillisempia. Meillä on kuitenkin nyt kaksi asuntoa, joiden suhteen ei ole vielä tehty mitään, eikä varmaankaan ihan lähiaikoina tehdäkään. Asuntoni, jossa nyt asumme pitäisi olla omistuksessani vielä vajaan vuoden, jotta säästyisin myyntivoiton verotukselta. Tosiasia kuitenkin on, että myyntivoittoa tulen tästä saamaan, koska ostohinta oli todella alhainen. Toki täällä tehtiin suuri remontti, joka nieli lähes parikymmentä tuhatta euroa, mutta siitäkin huolimatta arvonnousu on suurempi kuin ostohinta ja remontin hinta yhteensä. Hänen asuntonsa on vuorattu, joten siitä ei koidu minkäänlaisia kustannuksia tällä hetkellä. Olemme myös puhuneet siitä, että kun tämä minun asuntoni on myyty, muuttaisimme hänen asuntoonsa joksikin aikaa asumaan. Asunnon sijainti on hyvä ja rauhallinen, ainoanan ongelmana on sen koko. Molemmat asuntomme ovat kolmioita ja oikeasti tarvitsisimme aiankin sen yhden huoneen lisätilaa. Isomman asunnon ostaminen on eittämättä edessä kuitenkin jossain vaiheessa, siitä ei pääse mihinkään.

Ulkona on keväistä, vaikka on vasta helmikuu. Eilen illalla satoi oikein kunnolla vettä. Vaikka tiet ovatkin nyt kovin kuraiset, lauha kevät sopii minulle, sillä toiveissa on, että oikea kevät ja kesä saapuisivat vähän aikaisemmin!

WP_001344-normal.jpg