Tänään on ollut sadepäivä tai no sateisempi päivä, kuin mitä alku viikolla. Aamulla kuuntelin avonaisesta ikkunasta, miten sade piiskasi ikkunalautaa. Vettä tuli taivaan täydeltä. Sovin jo aikaisemmin alku viikolla brunssista ystäväni kanssa ja vähän jo ehti harmittaa huono sää. Kuin ihmeen kaupalla sade laantui ja lopulta lakkasi ja puolen päivän aikaan ilma oli jälleen mitä kaunein ja lämmin. 

Ystäväni on palannut töihin lomalta tämän viikon alussa. Silti hän näytti ja kuulosti siltä, että loma olisi jälleen tarpeen. Suurin syy uuden loman tarpeeseen selvisi keskustelussa tai no, tiesin perheen koettelemuksista jo. Ystäväni pienellä tyttärellä, juuri neljä vuotta täyttäneellä, todettiin alkukesästä vakava, parantumaton sairaus, joka vaatii lääkärissä ja kokeissa käyntejä, lääkkeiden pistämistä ja suun kautta ottamista. Nytkin oli takana epäonnistunut lääkärireissu ja sen vuoksi uusi yritys huomenna. Miten paljon pippuria, tahvonvoimaa ja voimaa yleensäkin noinkin pienestä tytöstä löytyy silloin, kun hän ei halua, että pistetään, piikitetään, otettaan verikokeita tai tehdään yleensäkään mitään sellaista, mitä hän ei tahdo. Jo se, että oma lapsi sairaustuu, on itsessään suuri shokki vanhemmille. Sitten kun vielä hoitojen, niihin pääsemisten ja niiden sivuvaikutusen kanssa käydään kädenvääntöä niin hoitohenkilökunnan kuin pikkupotilaan kanssa, on monen vanhemmat voimat ja jaksaminen äärirajoilla. Toivottavasti se, että joku kuunteli edes vähän, helpotti tuon väsyneen äidin oloa. Suuri virtuaalihalaus rakas ystäväni.

Vähemmän aurinkoisen päivän vuoksi olen ehtinyt tänään selaamaan nettiartikkeleja ja lukemaan enemmän kuin aikaisempina lomapäivinäni. Usean lehden nettisivuilla käsitellään samaa aihetta: Elinkeinoelämän keskusliitto (EK)  ennustaa yritysten syksystä tulevan synkemmän. Suhdanneluvut niin rakentamisen kuin palveluyritysten osalta paukkuvat pitkällä miinuksella, myynnin kasvu lähes pysähtyy loppuvuotta  kohti. Toisessa artikkelissa maalaillaan synkkiä näkymiä elintasomme kehitykselle, sekin laskee. Edessä on jutun mukaan kaksikymmentäviisi vuotta kestäneen nousun jälkeen kymmenen vuoden lasku! Ei siis hyvältä näytä lähitulevaisuus, saatikka vuodet tästä eteenpäin. Englannin keskuspankki on tehnyt päätöksen pitää ohjauskoron alhaisena, kunnes maan työttömyysluvut saadaan hinattua inhimilliselle tasolle. Samanlaisen päätöksen on tehnyt aiemmin Yhdysvallat, kertoo seuraava artikkeli. Tämä tarkoittaa sitä, että samassa taantumassa tai paremminkin lamassa näyttää kamppailevan koko maailma tällä hetkellä. 

Samaan hengenvetoon, kun puhutaan taantumasta ja ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan, rummutetaan työurien pidentämisistä niin etu- kuin takapainotteisesti. Opiskelijat pitäisi saada valmistumaan nopeammin ja toisaalta ihmiset pitäisi saada pidettyä pidempään työelämässä, koska meitä uhkaa työvoimapula. Jotenkin tämä yhtälö ei tunnut minusta oikein toimivalta. Jos siis ihmisiä joutuu entistä enemmän kilometritehtaalle lomautusten ja irtisanomisten vuoksi, niin miksi opinnot tulisi saada päätökseen huippunopeasti? Siksikö, että saadaan sinne jononpäähän yksi uusi kasvo lisää. Ja miksi ihmisten olisi tehtävä työtä vielä seitsemänkymppisinäkin? Eivätköhän nämä oman elämänsä herrat ja rouvat ole osansa tämän yhteiskunnan hyvinvoinnista, kasvusta ja käynnissä pitämisestä tehneet ja ansainneet eläkkeensä ja vapaansa. Jos koko ikänsä on tehnyt työtä, niin ihan totuuden nimissä, kyllä sitä pitää saada vanhana nauttia siitä maallisesta hyvästä, jonka työllään on ansainnut tai jos sitä ei ole, niin ainakin joutenolosta. 

Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna, jos ihmiset saisivat eläköityä ajallaan, voisi heidän tilalleen ottaa yhden sieltä kilometritehtaalta, mikä lyhentäisi jonoa sen puolen metrin verran. Ja jos opinnot saisi suorittaa rauhassa, kohtuullisessa ajassa, olisi motivaatio, into ja kiinnostus siirtyä työmarkkinoille varmasti parempi. Mene ja tiedä, mikä sitten on oikein ja mikä järkevää.

Aloitin tänään muuten uuden kirjan "Akat aidan tekevät, miehet käyvät mittaamassa". Se käsittelee naisjohtajuutta. Aiheena mielenkiintoinen ja puhutttava. Tähän taidan palata uudelleen sitten, kun olen saanut koko kirjan luettua. 

Näin ne lomapäivät soljuvat, puuhastellessa, lukiessa, ajatellessa ja vapaasta nauttiessa. Tosin tuossa hetki sitten avasin kyllä työkannettavani ja selasin pikaisesti sähköpostin. Myönnän, lähetin myös yhden viestin.

WP_001081-normal.jpg