Voitteko uskoa. Ihan sattumalta, mitenkään ennalta suunnittelematta ja ihmistä sen enempää aikaisemmin tuntematta, minua pyydettiin tänään päivällistreffeille! Kyllä. Törmäsin ihan sattumalta suunnilleen itseni ikäiseen mieheen, eronneeseen ja muutenkin mukiin menevään. Hän ehdotti iltakahvittelua, mutta muutti pyyntönsä päivälliskutsuksi. Niin minä sitten tälläsin itseni kuntoon ja menen sovittuun ravintolaan, sopivasti kaksi minuuttia myöhässä - eikös naisen kuulu aina toimia niin. No, oikeasti jouduin vielä hakemaan pojalle maitoa kaupasta ennen treffeille menoa, joten syy tuohon pieneen myöhästymiseen oli ihan selitettävissä. Mukava oli seurani, uskon hänenkin viihtyneen. Halasimme erotessamme ja huikkasimme soittelevamme. Katsotaan, oliko tämä vain kertaluontoinen tapaaminen vai satummeko vielä tapaamaan toisemme. Kuka tietää. Itse olen vähän vieläkin ymmälläni, voiko tällaista olla, että joku pyytää treffeille, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Kokemus tämäkin!

Kuten eilen lupasin, tänään meillä syötiin kaalilaatikkoa. Ennen puolta päivää laitoin ruuan uuniin ja annoin sen olla siellä aina tuonne neljään asti, jolloin pojan kanssa oli sovittu ruokailusta. On se vaan niin, että parhaat ruuat ovat niitä yksinkertaisempia ruokia, niin tämäkin. Kun malttaa hauduttaa riittävän kauan miedolla lämmöllä on loppiutulos ihanan pehmeä. Ohessa kuva herkusta. Jotenkin sen näyttää tuossa kuvassa kovin keltaiselta ja epämääräiseltä, mutta uskokaa, hyvää oli.

Olen tässä nyt muutamina päivinä käynyt yksinäisen naisen taistelua nettitikkuni kanssa. Latasin nettitikkuun uuden ohjelmapäivityksenkin, jotta tuo pieni, mutta niin tuiki tärkeä rakkine toimisi, tuloksetta. Itse asiassa yhteys on pätkinyt päivityksen jälkeen vieläkin enemmän. Samaan hengenvetoon sain vielä postissa kännykkälaskun, joka ihmetyksekseni on monta kymmentä euroa enemmän kuin aikaisempina kuukausina. Tarkempi tarkastelu osoitti, että alennukset, joita olimme aiemmin saaneet olivat päättyneet ja nettifirmamme oli armeliaasti veloittanut jokaisesta liittymästä tuplasti enemmän kuin aikaisemmin. Koska kiukkuni määrä tätä kiskurifirmaa kohtaan oli jo suhteellisen suuri, tälläydyin kaupunkivermeisiini ja suuntasin siihen tuttuun liikkeeseen, jossa olen aina asioinut. Vähän tuohtuneena esitin ystävällisen rennolle myyjäpojalle ongelmani ja johan alkoi tapahtua. Ensin mietittiin, mitä tuolle laskun summalle voitaisiin tehdä. Aikansa koneensa kanssa räpellettyään hän ehdotti liittymän vaihtamista kiinteään. Jos tarvetta tikulle ei ole, on kiinteä wlan yhteys varmempi ja nopeampi. Ja kun lisäksi otan tuohon samaan pakettiin operaattorin tarjoaman viihdepaketin, on laskun loppusumma vähemmän, mitä se täällä hetkellä on, ilman tuota kiinteää verkkoa ja viihdehässäkkää. Tällainen järjestely sopi mainiosta ja nyt sitten vain odottelen, että tuo maaginen laatikko saapuu postista ja lopettaa tämän helveltillisen souvingin siitä, toimiiko netti tänään vai ei!

WP_001160-normal.jpg